Narnia pentue

E-pentue

Kirjoita tekstisi tähän...

26.12.2022 Via synnytti yhden kauniin poika pennun,

Työnimi on pennulle valittu Eagle, ja oikea nimikin jo päätetty Afrikan Laminam Eagle The Farsight Of Fighter. 



21.11.2022 Via ultrattiin ja ultrassa näkyi vain yksi pentu.


Emänä on oma kasvattini Via, ( Afrikan Laminam Annie Power) Via on ensimmäinen kenneliin syntynyt pentu, joka heti ensi hetkestä lähtien oli valintani, vaikka ei kaikki olleetkaan vielä syntyneet.

Via on juuri sitä mitä olen toivonut kaunis, näpäkkä, topakka, kiltti ja monipuolinen harrastuskoira sekä perheen lemmikki. Ja Vian ensimmäiset pennut ovat nyt kaksivuotiaita ja heidän luonne sekä ulkonäkö vakuuttivat joten päätin käyttää Vian uudestaan.

Vian kanssa on juostu kilpaa pari kautta, ja tuloksena kolme maastosertiä, Derby voitto 2019, Pohjois-Savon Kennelpiirin mestaruus 2018 ja 2019, sekä Suomen Basenjit ry Maastomestari 2018.

Näyttelyissä ollaan käyty vähän vähemmän kun keskittyminen on mennyt kesäkaudella maastojuoksuihin, mutta neitokainen on yhtä sertiä vaille Suomen muotovalio, ja löytyy kaksi cacibiakin. Eli hienosti silläkin saralla.

Vian luonne on kultaa, kiltti kaikkien ihmisten ystävä mutta ei kuitenkaan ole lapanen, topakkuutta ja sähäkkyyttä löytyy.

Via on aina ollut terve, syö hyvin, ei ole yliherkkyyksiä ja on kaikki ruokainen, jos neidiltä kysytään hän mielellään metsästäisi oman ruokansa.

Dam is my own delightful Via, ( DVM-19 Afrikan Laminam Annie Power)

She has done super job on lure coursing fields and show rings. She needs one cc to become Finnish Champion and two cc from lure coursing to become Lure coursing champion.

Via's temperament is super, she is kind and easy going on, but she got the kickback, and on the field she is fire. She loves all the people , especially children.

She has always been healthy and havent got any allergies or hypersensitivities.

Vian terveystulokset / Via's helath results:

Fancon terve kantaja/ carrier

PRA terve kantaja/ carrier

Silmät PPM iris-iris kummassakin silmässä.

Kilpirauhasarvot olivat loistavat, testattu toukokuussa 2022 / Thyroid Test normal May 2022

Lonkat /Hips: A/A

Kyynärät / Elbow: 0/0

Polvet/Patellar 0/0

Selkä kuvattu terveeksi

Kaikki hampaat ja oikea purenta/ Correct bite and full dentition

Vialla ei ole allergioita eikä yliherkkyyksiä. / No allergies or hypersensitivities

Via on 40cm korkea eli on ihanne korkuinen narttu./ Via is 40 cm

Vian tiedot jalostustietojärjestelmässä/ Via's details online:

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI13647%2F17&R=43


Isäksi valitsin komean ja kaunispäisen Stanleyn, C.I.B, SE, FI MVA Hanishan X-Factorin

Stanley on jo miehen ikään kerennyt herrasmies jonka sukutaulussa on useampi itseäni puhutteleva koira, mm. Hanishan Glory For Love joka on Stanleyn emä sekä sen emä Hanishan Titilayo Sharab.

Ja kun kävi ilmi että terveystestien puolelta Stanley sopisi Vialle , ei minun tarvinnut hetkeäkään miettiä. 

Tällä kauniilla uroksella on miellyttävä luonne ja upea ulkonäkö sekä terveenä pysynyt koko 12 vuotisen ikänsä.

Stanleyn terveystulokset/ Stanley's health results:

Fancon puhdas/ Clear

PRA puhdas/ Clear

Silmissä PPM iris-iris/ Eyes PPM iris-iris

Kilpirauhasarvot olivat loistavat, testattu elokuussa 2022 / Thyroid Test normal August 2022

Kaikki hampaat ja oikea purenta/ Correct bite and full dentition

Stanleyllä ei ole allergioita eikä yliherkkyyksiä. / No allergies or hypersensitivities

Stanley on 43cm korkea eli on ihanne korkuinen uros./ Stanley is 43 cm

Stanley tiedot jalostustietojärjestelmässä/ Stanley details online:

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI16055%2F10&R=43

https://hundar.skk.se/hunddata/Hund.aspx?hundid=2611192


Yhdistelmän sukutaulu alla:

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI13647/17&ReknoI=FI16055/10

Tämä yhdistelmä täyttää Suomen Basenjit ry JTO:n vaatimukset/ This litter has Finnish Basenjis ry breeding committee's recommended approval.


Tiedustelut ovat tervetulleita!

Kuvien käyttö ja julkaisu ilman lupaa on kielletty.
@2019 by Afrikan Laminam Basenjis
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita